Tällä juoksukaudella olen pistänyt rahaa haisemaan. Kehityn paitsi juoksijana myös kuluttajana, mikä onkin tärkeää meidän kaikkien hyvinvoinnin, osakkeenomistajien arvonluonnin ja maapallon vääjäämättömän tuhoutumisen kannalta. Tässä kirjoituksessa listaan muutamia hankintoja ja kerron uskomattomia tositarinoita tuotteiden ja brändien taustalta.
Päältä katsottuna aivan tavallisessa sporttisen juoksijan kuvassa piilee monta tuliterää urheilutuotetta, joita reippaat ihmiset Pakistanissa ja Bangladeshissa meille keskiluokan edustajille pakertavat.
Aiemminhan olen tehnyt hankintoja Tori.fissä ja kirppareilla. Jokainen sykekelloni on hankittu käytettynä, ja juoksupaidoista valtaosa on saatu jostain tai hommattu kirppikseltä. Ygösshortsini ostin 15 vuotta sitten Jämsän Citymarketista.
Toisin on nyt!
Rehellisyyden nimissä hyvä sanoa, että melkein kaikki ostokset on tehty lahjakorteilla, joita hyvät lähimmäiset ovat antaneet.
Päähine ja lasit
Päässäni lätsäilee Karrimorin juoksulippis, jonka sain synttärilahjaksi rakkaalta vaimoltani. Lakki on perin laadukas, ja olen ryhtynyt käyttämään sitä nuorekkaasti väärin päin, koska a) tykkään että päässä on jotain muutakin kuin synkkiä ajatuksia ja hilsettä ja b) aurinko tuntuu aina paistavan takaa päin, jolloin punaniska pitää suojata.
Karrimor-brändin taustalla on Britanniaan 1960-luvulla muuttanut intialainen yrittäjä, joka sijoitti sukulaisiltaan keräämänsä rupiat aluksi pieneen ravintolaan Manchesterin satama-alueella. Currya tarjoileva ravintola saavutti alkuun kohtalaista suosiota lädien keskuudessa, mutta ahnas yrittäjä, ehkä nimeltään Singh tai jotain, pienensi jatkuvasti annoksien kokoa parantaakseen kannattavuuttaan.
Tästäpä eivät sataman äijät tykänneet, vaan moni karjui annoksen saatuaan "More curry!" Pahimpina iltoina Singh-raukka sai peräänsä vihaisia harvahampaisia brittejä, jotka karjuivat isompien annosten perään. Lopulta hän joutui pukeutumaan töihin urheilullisiin vaatteisiin, joita hänen vaimonsa ja kälynsä neuloivat käytetyistä sareista. Vaatteet alkoivat levitä Manchesterin intialaisyhteisössä, saavuttivat kuuluisuutta ja lopulta Currymoreksi vitsikkäästi nimetty brändi myytiin eteenpäin XXL-ketjulle. Uskomaton tarina!
Silmiäni suojelevat hyvin nopeat peili-sporttilasit. Pikahankinta ilman varsinaista tarvetta verkkomainoksen uhrina - erittäin epätyypillistä minulle. On tosin tieteellisesti osoitettu, että nopeat lasit parantavat juoksutuloksia paljon tehokkaammin kuin esim. harjoittelu, joten hankinta on pohjavireeltään rationaalinen.
Brändi on suomalainen, erittäin ärsyttävästä markkinoinnista tunnettu Nopeet, joka myy lasejaan pääasiassa mopoautofestarijonneille Raisioon tai lätkäjätkille Lempäälään. Päädyin ostokseen, koska firma oli menossa konkurssiin ja sain klasit kahdella kympillä. Diili oli ihan hyvä, koska sporttilaseina nämä toimivat vallan hyvin. Hiki ei valu silmiin eikä huurru näkökenttä.
Samalla sain tanssia ärsyttävän brändin haudalla. Kiitos markkinatalous, kun karistit tämänkin kuivuneen oksan vakaasta rungostasi!
Torso
Yläkroppaani verhoaa Nike-yhtymän tuottama valkoinen juoksutoppi. Se on itse asiassa ulkoasultaan lähes identtinen valkoisen Nike-yhtymän koripallotopin kanssa, jota olen joskus lenkilläkin käyttänyt. Merkittävä ero syntyy siitä, että koripallotuote hinkkaa nännit verille ja juoksutuote ei.
Paidassa on potentiaalia amulettimaisuuteen, koska juoksin se ylläni jo yhden kisan ja yhden merkittävän juoksun (lue lisää alta). Oikeastaan hankin paidan näyttääkseni enemmän pro-juoksijalta, mutta lopputulos on sama kuin mustaan pukuun sonnustautuessani: kuin lapsi joka pukeutuu isän vaatteisiin.
Berberi
Takapuoltani ja reisiäni ympäröivät Asics-merkkiset juoksushortsit. Pakkohankinta koska omistin aiemmin vain kaksi paria kelvollisia juoksulyhkäreitä. Teollisuushallimaisesta urheilukaupasta löytyi kuitenkin todella vähän vaihtoehtoja housunhankkijalle, joten nappasin mukaan nämä.
Shortsien alla on trikoo-kalsari-sisäkelmu, mikä lieneekään, joten en ole ihan varma, onko näiden kanssa tarkoitus käyttää kalsonkia vai ei. Pääasiassa olen käyttänyt, koska muutoin kokemus on perin kommando, ja tarkoitan sitä pikavaellus-verinenreisihaava-amfetamiini -hengessä. Minulle on muuten edelleen mysteeri se, onko juoksijamiesten pikkupikkushortseissa jotkut trikoot sisällä vai ei.
Tiesitkö muuten, että Asics on alun perin Asikkalasta ja tuotti lasikuituveneitä? Nyt tiedät.
Räpylät
Jaloissani kimaltelevat melko uudet Adidas-kengät, joilla aion rikkoa ennätyksiä syyskuussa. Hyvin mainstream-kengät, koska näin jonkun miehen käyttävän samaa mallia junan ravintolavaunussa muina tyyli-ikoneina. En ole yhtään outo tyyppi, vaikka otinkin salaa noista kengistä kuvan.
Adidaksen historian moni tietää, joten tyydyn kertaamaan sen lyhyesti. Tarinahan kertoo kahdesta urheiluvälineitä tuottaneesta veljeksestä, jotka riitautuivat ja ajautuivat erilleen. Adi Dassler perusti Adidaksen, kun taas velipoika Rudolf Hess valitsi poliitiikan ja NSDAP-puolueen, jossa hän kohosi peräti varajohtajaksi. Hess tunnettiin puolueen luottopelurina, jolta ei kuitenkaan puuttunut oma-aloitteisuutta ja luovuutta. Urheiluasiat jäivät lopulta hieman sivurooliin, vaikkakin Rudolf ja puolue toimillaan edistivät kansanterveyttä etenkin rajat ylittävän vaellustoiminnan kautta.
Aika velikultia!
Päivän lenkki: Mitä sitä kainostelemaan, juoksin enkan
Jokaiselle joka luki edeltävät kappaleet: olen pahoillani. En keksinyt parempaakaan aihetta keskellä harjoituskauden. Nyt puhetta juoksusta.
Päivän lenkki juostiin pari päivää sitten, ja melkoinen juostiinkin. Runna halusi minun juoksevan 5 mailin kisavauhtisen juoksun. Minuapa eivät mailit kiinnosta, joten muokkasin hieman tavoitetta. Pistin tavoitteeksi juosta maltillinen oma ennätys vitosella eli tempojuoksu tahtia 4:10. Se olisi tarkoittanut loppuaikaa 20:50, kun ennätykseni oli 21:25.
Parin kilsan lämmittelyn jälkeen säntäsin kiertämään tuttua peltoreittiä. Reipas tuuli puhalteli, mutta pyörien. Niinpä aloitin melko lujaa ajatellen, että vastatuulessa vauhti kuitenkin hiipuu.
Vaan ei se paljon hiipunut. Tykitin uudeksi viiden kilometrin ennätykseksi 20:24 (epävirallinen), ja tämä oli ehkä 85-90 % effortilla. Niinpä 20 minuutin haamuraja lienee otettavissa. Ja luonnollisesti myös lähes maagiseksi pitämäni kolmen tonnin cooper on nykykunnolla tekemistä vaille valmis. Tuntuu hurjalta olla moisessa kunnossa.
Seuraavaksi aioin juosta kympin Vuosaaressa viikon päästä, mutta taidan kuitenkin keskittyä harjoitteluun ja kokeilla kympin juoksua vaikkapa myöhemmin syksyllä Haaga Runissa. Alkavalla viikolla tulisi kihnuttaa 65 kilometriä ja sitä seuraavalla 69, joten täysillä kisailu rikkoisi rytmiä aika pahoin. Tuntuu myös siltä, että nyt luodaan sitä viimeistä kestävyyspohjaa syyskuun rypistystä varten.
Rypistystunnelmissa syksyä kohti!
